maanantai 25. tammikuuta 2016

Nappinjan raportit

Viime vuoden loppupuolella Nappinjalla tuli myyntiin kaksi kangasta, yksi tytöille ja toinen pojille, joka koostui kolmesta kuvasta. N 60cm korkeassa (???) kangaspalassa oli siis kolme eri kuvaa. Sen lisäksi samaa pohjakangasta ilman kuvia ja samalla pohjakankaalla raitoja. Tykkään ISOSTI siitä, että kun kangas tuodaan markkinoille niin asiakkaalle on annettu mahdollisuus yhdistää se johonkin ilman, että ihan samaa sävyä pitää metsästää kissojen ja koirien kanssa. Kankaan on suunnitellut  Miiinullekko-blogin supertaitava Julia Herkert. Myös esim PaaPiillä löytyy yhteensopivia kankaita.



Kangas myytiin muistaakseni poikakankaana ja tyttökankaana, mutta nimestään huolimatta niitä saa tietysti käyttää kenelle haluaa ;) Kuudesta kuvasta neljä on käytetty ja kahteen en vielä ole uskaltanut koskea mm sen vuoksi, että tarvitsen lisää valkoista kangasta, mutta en viitsi ihan vaan pelkästään siitä maksaa posteja vaan tilaan sitten joskus kun tilaan muutakin (jos sitä silloin vielä saa).

Yksi Raporteista päätyi siskoni joululahjaan. Kaikki kankaat on Nappinjalta ja kaava on Ottobren joku raglan-paita, jonka helman muokkasin sen mukaan, miten etupuolen kangas antoi myöden. En ole tuollaista helmaa paitaan ennen tehnyt eikä se ihan nappiin mennyt :( Vaikka miten silitin ja asettelin niin ruttuun ja kieroon ja ihan miten vaan se kuitenkin meni... Lisää harjoitusta siis ;)



Edestä
Takaa





Enpä olisi osannut paremmin kohdistaa itsekään ;)


Takaa




Raportit 2, 3 ja 4 käytin niinkin arkipäiväiseen kuin bodeihin. Niitä meillä nyt kuitenkin menee pienimmällä joka päivä niin onhan se kiva, että ovat nättejä :) Itse asiassa vain yksi näistä jää meille ja kaksi lähtee ystävien pienille. Sattuu nimittäin olemaan niin ihanasti, että kahdella hyvällä ystävälläni on melkein saman ikäiset vauvat kuin meillä, joten muistan ainakin suunnilleen mitä kokoa heillä käytetään :D Kaikissa näissä on kaavana aina hyvä Ottobren Kisuliini koossa 80. Yksi on pikkuisen lyhyempi, koska noh, aina kaikki ei mene ihan putkeen :D 

Edestä

Takaa

Sivulta :)

Sitten vinkkejä kehiin? Mitä te muut ootte tehny näistä? :) Joitain ihanuuksia olen nähnyt FB:ssa, mutta olisko joku mennyt ohi? Linkkaa ihmeessä!


16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos <3 just tällaista kangasta oon toivonu! Kuosillisia on niin paljon mut tää on vähän erilainen ja yhdistelymahdollisuuksia on ihan loputtomasti! Lisää näitä ;)

      Poista
  2. Niin sieviä! Mie en raaski omaa yhtä palaani käyttää, hilloan huolella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Never grow up ja BeYouTiful marinoitumassa. Oikeastaan en oo löytänyt ihan sitä minkä kanssa haluan yhdistää. Joku päivä vielä :)

      Poista
  3. Ihania ja todella tyylikkäitä vaatteita. Tuo karhu on todella suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Toivottavasti tulee lisääkin erilaisia raporttikuoseja! Nappinjalta on tulossa nyt miehille omansa, toivottavasti tulee naisillekin vielä! Nalle on kyllä aivan suloinen!

      Poista
  4. Tää on kangas, jota ihmettelen joka kerta miksi en ole ostanut. Tyylikäs ja saa kivasti tosiaan yhdisteltyä erinäköisiksi. Tosi kivat vaatteet olet tehnyt. Tollanen kaareva helma on tosiaan haasteellinen, mitä pienempi käänne sen nätimpi tulee, on mun kokemukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Nää on kyllä niin kivat raportit! Vähän erilaiset kuin ainaiset kovin vahvasti kuosilliset. Toivottavasti tulee lisääkin tällaisia jatkossa!

      Poista
  5. Aivan ihana bodykokoelma! Kaunis kuosi, antaa paljon mahdollisuuksia yhdistelemiseen. esim. noihin bodeihin käy monenlaiset/väriset housut kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sehän näissä on niin ihanaa kun näistä saa niin erilaisia riippuen käyttäjän koosta ja siitä, miten yhdistelee. Niitä miehille tarkoitettujakin raportteja on varmaan pakko kotiin napsutella kun niitä tulee :)

      Poista
  6. Vautsi mitkä kohdistukset! :) Body sarja on todella kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Onneksi näitä raporttikankaita on vähän alkanut näkymään. Selialla oli ne eläinsarjat ja nyt nämä. Toivottavasto pari muutakin valmistajaa nappaa ideasta kiinni!!!

      Poista
  7. Ihania! Paita on upean näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Noista pikkuvaatteista ei voi saada kuin ihania näillä kankailla :) Paidan helma kiukuttaa vähän. Onneksi se ei siskoa haittaa, mutta omaan silmään ottaa. Tämäkin pitää varmaan ottaa haasteena ja tarttua härkää sarvista pikimiten..

      Poista