keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Ommellen iloa vol 2.

Kerroin jokin aika sitten Villa ja Villa -blogin puuhanaisten Jaanan ja Minnan järjestämästä hyväntekeväisyystempauksesta, johon sain osallistua. Lyhyestä virsi kaunis:

Tein vaatteet kahdelle lapselle, toinen oli 6-vuotias tyttö ja toinen 11-vuotias poika. Tytön toiveena oli saada pinkki hihaton mekko, jossa olisi valkoinen kissa istumassa edessä. Pojan toiveena oli pelipaita, jossa olisi leijona-logo. Olisin todella mielelläni tehnyt enemmänkin, nyt vaan ompelu osui juuri sille viikolle, kun viimeisen koevikon koerumba oli pahimmillaan. Toivottavasti pääsen siis osallistumaan samanlaiseen haasteeseen joskus uudestaan :)

Tässä kuitenkin tämänkertaiset ompelukset. Ja kiitos Jaanalle kuvista! Oma kamerani oli lähtenyt mieheni kanssa 500km päähän juuri silloin, kun olisin sitä tarvinnut. Kommunikaatio pelaa ;) Kankaat tätä projektia varten tilasin JKK:sta, silityskalvot omista varastoista.

Tässä siis tytön mekko. Sain toivekuvan mallista ja "hihoista". Mallin pohjaksi otin Ottobren Hoops, siitä lähinnä paidan leveys, muu onkin piirrelty ja saksittu fiilispohjalta.


Ja se istuva, valkoinen kissa. Vähän blingiä kultaisella rusetilla...



Pojan pelipaidan kaavaa en ikävä kyllä enää muista.  Olen ommellut todella vähän pojille ja kaavan valitseminen jännitti kovasti. Halusin mielummin vähän slimmimmän mallin kuin mitään telttaa. Ja päänvaivaa aiheutti myös vähän tuo sinisen yhdistäminen. Loppujen lopuksi tein niin, että ompelin sauman sinisen ja alla olevan valkoisen kankaan väliin. Ajattelin, että jos rintakehän päällä on sauma niin se hankaisi ihoa ja olisi ikävä päällä. Nyt kaikki ompeleet on pois iholta eikä kyllä mielestäni näkynyt kankaasta läpi millään tavalla.


Kiitos Jaana nimen muokkaamisesta! Itse en olisi osannut kuvaa muokata!



Lähikuva leijonasta. Tuon kanssa taistelin ja taistelin. Ihan ei ole Silhouetten salat vielä auenneet mulle, mutta oli ilo oppia lisää!



Tässä siis Fagerwearin pieni osuus isossa projektissa <3 

Suuri kiitos järjestäjille, kankaiden lahjoittajille ja kaikille mukana olleille upeille ompelijoille! Olette mahtavia <3

2 kommenttia:

  1. Nämä on todella upeat! Voin kuvitella kuinka leijona-paita on pojan mieleen ja kisumekko on ihanan suloinen ja kesäinen :)

    VastaaPoista
  2. Härligt Hanna, både att du deltar i ett så här fint projekt samt kläderna förståss!

    VastaaPoista