sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Siirimyyryt poikineen

Miten vaan voikin olla joku kuosi niin hellyyttävän suloinen! PaaPiilta  tilatut Siirit ja Myyryt on ostaneet paikan mun sydämestä. Tässä pari noista hahmoista tehtyä vaatetta. Ensin setti omalle pienelle murulle. Housut on tehty aiemmin, niihin kangas Majapuulta. Kauluksen sisäosaan käytin tuota samaa pallotrikoota koska a) ruskamekkoon saa uppoamaan ihan valtavan määrän kangasta jos kauluksenkin vielä tekee taitteelta ja koska b) halusin kaverin tytölle joulupakettiin tästä kuosista paidan (siitä lisää myöhemmin).



Kaava: Lasten ruska-mekko (koko 86/92)
Kankaat: Majapuu & PaaPii


Se kaverin tytön paita on tässä (siitä en ikävä kyllä saa tähän hätään sovituskuvaa). Koska kangasta oli alunperinkin ostettu vain se 1m niin jouduin hiukan kaivamaan kangaskaappia. Ja samainen pallotrikoo huuteli päästä Myyryn ja Herukan kaveriksi. Meinasin ensin laittaa pallotasun etukappaleeseen, mutta sitten se jotenkin päätyi hihaan.. En ole ihan varma tuosta ratkaisusta vieläkään, mutta toivon silti, että paita kelpaa uudelle käyttäjälleen.




   Kaava: Joku raglanpaidan kaava koossa 110
Kankaat: Majapuu ja PaaPii


Viimeisenä Siiri-Myyry -sarjassa on tämä ihana joulutrikoo, sekin Paapiilta. Ehtii olla päällä ihan kokonaiset 1,5vk :D En siis ole ihan varma, kannattiko tätä tehdä. Koitin tehdä sen verran kasvunvaraa, että tämä nyt tunikana menevä pusero menisi ensi vuonna paitana. Lopputulos on luultavasti se, että on nyt liian iso ja ensi jouluna liian pieni :D Legginsien kangas on Ikasyrin joustocollegea. Kuvaushetkellä on puntit vielä kääntämättä, mutta sitä ei näy, eihän :D







Kaava: Autumn forest (Ottobre 1/14) koossa 98 (ilman sv), legginsien kaavasta ei ikävä kyllä ole tietoa.
Kangas: PaaPii & Ikasyr

Lopuksi vielä erinäinen määrä kaikenlaisia ompeluksia joita en (muistaakseni) ole tänne laittanut missään vaiheessa. Nämä on kaikki lahjoja muille pienten tarinoiden kera. Pahoittelen kuvien laatua, ne on otettu kiiruussa ennen kuin olen lahjukset vienyt saajalle, siksipä ei myös erillistä postausta niistä..
Tämä Ottobren Happy squirel lähti viemisiksi ostohousujen ja sukkien kanssa ystäväni ihanalle pienelle tytölle. Koko on 62 ja kangas on Lillestoffin. Kangas on tietääkseni loppuunmyyty jo hyvä aika sitten, mutta onnistuin saamaan sitä Facebookin Kangashamstereista. Lähikuvat kanttauksista ja nepparit :)

Ja sitten tämä… Oikea murheen kryyni… Halusin tehdä ystäväni pojalle kivan paidan kun oli synttäritkin ollut. Ensinäkin annoin enimmäisen paidan vain n kk myöhässä. En tiedä, miten olin koon katsonut, mutta paita oli n 2v liian iso :( Noh, ystävä sanoi, että laitetaan jemmaan odottamaan pojan kasvua. Mietin vaan, että onpas kiva, että sai nyt synttärilahjan, jota voi sitten käyttää kahden vuoden kuluttua. Tähän kun lisäsi vielä ystäväni naureskelut paidan koolle niin sisuunnuin ja koitin uudestaan. Sininen paita oli näistä kahdesta se sopivampi, joskin sekin vielä turhan iso… MURRRR!!! Olkoon isoja sitten, ehkä minusta ei vaan ole ompelemaan oikean kokoista vaatetta pienelle pojalle.

Keltainen Riivali-paita on tehty Ottobren Beagle Boyn kaavalla, koko on itselleni täysi mysteeri!
Sininen Riivali on Tehty Brave Firemen (Ottobren tämäkin) kaavalla, hihat olen pidentänyt jonkun muun raglan-mallin mukaan. Hihat oli aika pitkät tässäkin. Ja joo, jos ei muuhun kelpaa niin olkoon vaikka yöpaitoja!


Viimeisenä vielä vauvalahjaksi lähtenyt paketti vanhalle työkaverille. Onneksi tein bodyn koossa 62, muuten olisi varmasti jäänyt pieneksi. Aina kun olen ajatellut mennä pikkuherraa katsomaan niin olen joko itse flunssaantunut tai tyttö on tullut kipeäksi enkä ole halunnut viedä pöpöjä ihmisenalun ja hänen äitinsä riesaksi… Bodyn kangas on Noshin ja pehmo on PaaPiin jostain kampanjasta.



Tuolla odottaa kasa ommetuja vielä, mutta kun menee hermo tähän valottomuuteen ja omaan osaamattomuuteeni kameran kanssa… Jätän siis suosiolla odottamaan kirkkaampaa keliä :)


6 kommenttia:

  1. Oi,apuuuva! Miten ihania ompeluksia olet tehnyt <3 Olin jo päättänyt,etten osta noita Paa Piin kankaita...mutta...nyt tuli iso MUTTA. Ihania on ja iloa joulun odotukseen!

    VastaaPoista
  2. Siirit ja Myyryt ovat kyllä niin mainioita kavereita! Tuo keltainen väri on aivan ihana, aloin himoita sitä itsellekin :) Tosi kivoja vaatteita kaikkineen ♥

    VastaaPoista
  3. Voi kuin kivoja ompeluita ja tutun näköisiä kankaita. Nämä hahmot ovat ihan valloittaneet minut. :) hauskasti olet yhdistänyt kuviolliset ala ja yläosat!

    VastaaPoista