keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Bodyhepuli

Olen tässä syksyn ja alkutalven aikana koittanut tehdä bodeja varastoon itselleni ja ystävieni vauvoille. Tämä nykyisen masuasukin kanssa on niin onnellinen tilanne, että kaksi hyvää ystäväni saa/on saanut vauvan n 3kk sisällä omastani (olettaen, että meidän masukkin älyää tulla ajoissa maailmaan). Olen siis saanut tehdä bodeja hyvällä omatunnolla aina kaksin kappalein. Ehkä vähän tylsää, mutta toisaalta ihan hirmuisen kätevää :)

Kuvat olisivat melko paljon kivempia jos niissä olisi jo sisältö mukana, mutta nyt saa kelvata näin :) Kaava kaikissa on Ottobren pikku kisuli, johon olen muokannut kaula-aukkoon neppivaran pukemista helpottamaan. Kokona näissä kaikissa 62.





Molempien edellisten kankaat Nosh. Ylemmässä pussiksi taittuvat hihat.


Kuumailmapallokangas on noshin, mutta ostettu/vaihdettu Turun seudun ompelijoilta. Harmikseni toinen hiha on vähän eri sävyä, mutta tuskin hidastaa tai haittaa käytössä :)



Tämä pesukarhuihanuus on erään jo aikaa sitten tehdyn paidan jäämistöstä (miksiköhän en ole sitä paitaa koskaan tänne päivittänyt???). Kangas ei riittänyt hihoihin, joten niissä raitaa. Kangas on Seliasta. Tähtinepparit Käpyseltä.



Nämä kaksi on jo aikaisemmin nähdystä Viljamin ihanasta panda-kankaasta. metristä kangasta tuli kaksi koon 62 bodya ja yksi koon 86 paita. Lisäksi kangasta vielä vähän jäi. Tähtinepparit Käpyseltä.


Kaverikuvassa :)


Kaik yhes koos!


Koittakaahan ketää mun bodyvauhkoilua. Pariin bodyyn on vielä leikattuna kankaat, niillä siis kiusaan vielä, mutta vasta ensi vuoden puolella :) Samalla kovasti toivon, että mulla olisi jotain, millä täyttää pikkuiset bodyt...

Ihanaa vuodenvaihdetta ja onnellista alkavaa vuotta 2015! <3 <3 <3 

10 kommenttia:

  1. Pitänee samaan projektiin ryhtyä kohtapuoliin :) Somia kaikki! Mahtavaa alkanutta vuotta siulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo… Onnea!!! Onnellista tätä vuotta myös sinulle Hannariina <3

      Poista
  2. Kiva että on pian paljon vauvoja lähipiirissänne :) Kyllä saa monet vaavit (ja niiden mutsit) olla käteellisia noin hienoista bodyista. Toi pesukarhu on <3

    Bodyjen värimaailmasta voi ehkä vetää johtopäätöksen masuvauvan sukupuolesta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne <3 Bodyjen värimaailma on valikoitunut silloin, kun ei masuasukin sukupuolesta vielä ollut tietoa… Toivottavasti siis noita pystyy käyttämään vähän kummalla tahansa :)

      Poista
  3. Tosi hienoja bodeja kaikki! Ja mahtavaa, että kohta ne pääsevät käyttöön <3 Psst... Tähtinepparista olisi ollut kiva saada parempi kuva ;) Yritin niitä kuvasta tihrustella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana <3 Käyttöönottoa tässä odotellaan, tosin vielä useampi viikko jos oikeen huono tuuri käy… Tähtineppareita oli toisessa pandabodyssakin, pitäisi tosiaan ottaa kuvia noista yksityiskohdistakin eikä vaan kokonaisuudesta :)

      Poista
  4. kaikkea ihanaa olet saanut taas aikaiseksi! onnittelut tulevasta perheenlisäyksestäkin jos on jäänyt aiemmin onnittelematta ;) minulla viuhuu edelleen puikot mutta paaaljon harvemmin kuin ennen, blogikin on jäänyt päivittämättä. täällä seuraillaan silti vaikka kommentoin harvakseltaan :) ihanaa uutta vuotta koko teidän peheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla susta Riikka <3 Ja oikein hyvää ja onnellista alkanutta vuotta myös sinne! Mullakin on piiiiitkästä aikaa puikoilla silmukoita, mutta ihan eri lailla pystyn ja jaksan tehdä kuin ennen. Ja tuntuu, etten osaakaan... Jospa kohta olis neulomisaiheista blogattavaa :)

      Poista
  5. Ihania bodeja! Ja onnea paljon tulevasta vauvasta!<3

    VastaaPoista