keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Paratiisin laulajaa itselle

Tykästyin Versin puodin Paratiisin laulajaan ja satuin olemaan koneella sillä sekuntilla kun se tuli kauppaan. Muuten ei tätä kangasta ikävä kyllä olisi ollut mitään mahdollisuutta saada, taisi myydä loppuun muutamassa minuutissa. Kankaiden kyttääminen ansaitsisi ihan oman postauksen, mutta jääköön toiseen kertaan :)

Vaihtoehtoja tästä kankaasta minulla oli kaksi. Joko tiukahko toppi tai sitten jotain supermukavaa päällä. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, yllättyikö joku :D

Yläosa on perusonionin yläosa, johon lisäsin etupuolelle vähän pituutta ja venytin ommellessa niin, että jäi puskureille vähän enemmän tilaa. Alaosa on summanmutikassa leikottu ja framilonilla rypytetty.


Jos kuvissa näyttää siltä, että palelen niin johtuu ihan siitä, että ulos ei ollut mitään asiaa hihattomassa ja palelin kuin kapinen koira. Tästä tuli supermukava tunika kesäksi, alaosaksi pitänee tehdä mustat caprit. Kesää odotellessa menkööt mustan hihattimen ja pitkien housujen kanssa.



























Itselaukaisijalla ympäri pihaa otettuja kuvia. Olis kiva päästä jollekin poseerauskurssille. Aina samat asennot ja puolissa ihan älyvapaa ilme… Noh, ei tässä "ihan" supermalliainesta ole muutenkaan, ehkä näistäkin saa taas jonkun idean siitä, millainen tunika tästä tuli :)

8 kommenttia:

  1. Hih, samat ongelmat on miullakin tuon poseeraamisen suhteen :D Eikä meillä ole edes mitään kivaa seinää, mitä voisi taustana käyttää. Tuo tunikasi on toooosi ihana! Voi mikä kangas ♥ Miten tuo helman yhdistäminen onnistuu yläosaan? Siis jos alaosa on paljon leveämpi, rypytätkö sen etukäteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina! Helman rypytin framilonilla ensin (niin kireälle kun sain) ja sitten ompelin yhteen. Aika suurpiirteisesti ompelin enkä pahemmin mittaillut. Ylimääräisen leikoin sit vaan pois. Lopuksi laitoin vielä saumavaraan rinnan alle framilonin, että pysyy varmasti rinnan alla. Joku ohut kumilanka olis kyllä siihen ollut parempi.

      Poista
  2. Oikein mukavan näköinen malli ja kaunis kangas, enpä ehtinyt tuota kaupassa näkemäänkään kun menevät niin nopeasti. Ehkä parempi niin, eipähän sorru kasvattamaan kangasvarastoja. :) Juu, ja tuo poseerausjuttu on niin tuttua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda! Lohuttavaa kuulla, ettei kamra ole ihan paras kaveri kaikille muillekaan :)

      Poista
  3. Hyvän näköinen. Itsellekin mietinnässä kesäksi tuollaisia tunikoita. Pitäisi vaan ottaa kaavapaperi ensin esiin ja piirrellä hiukan kaavoja.

    Juuri eilen oli sama ongelma poseeramisen kanssa. Kun on tottunut tekemään lapsille vaatetta, eikä yleensä joudu itse kameran eteen, niin siellä ei tunne oloaan kovin luonnolliseksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ceraci! Todella lohduttavaa kuulla, ettei ole poseerausongelmiensa kanssa yksin :)

      Poista
  4. Ihana tunika :) Minä pistän miehen aina kuvaamaan ja siitä on jotenkin kauhean vitsikästä sitten käyttäytyä urposti ja puhua niinkuin on nähnyt jossain näissä supermalli haussa ohjelmissa niiden kuvaajien kannustavan mallejaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja! Meillä mies on melko kyllästyneen oloinen kuvatessaa, helpompaa ottaa itselaukaisija käyttöön :) Pitäiskin vihjata hälle, että vähän tsemppais :D

      Poista