Nyt tulee sen verran sekalainen seurakunta käsitöitä, että huh! Mutta en viitsi montaa postausta tehdä, joten tulkoon kaikki kerralla :)
Jospa aloitan siitä, johon olen kaikkein tyytyväisin. Olen nimittäin automatkoilla ainä välillä vähän heilutellut puikkoja ja esikoiselle valmistui neule, joka toivottavasti mahtuu vielä syksyllä. Aivan ihana malli on Dropsin merino extrafine -langasta 4mm puikoilla tehty. Ohje on Garnstudion baby 17-1. Jäin vähän koukkuun puikkoihin ja seuraava työ on puikoilla. Tiedossa on myös jonkin verran autossa istumista, joten eiköhän tuo valmistu vähän nopeammassa tahdissa :)
Sitten ompeluksia :) Ottobren Against the wind -kaavalla (pikkuisen a-malliseksi muutettuna) syntyi samaiselle tyttömurulaiselle takki Majapuun apinapuupuuvillasta. Vuorina on ohutta tikkikangasta ja hihoissa tikkikankaan loputtua neulosta ja vuorikangasta. Hupussa on vanhasta topistani leikattua trikoota. Ihan iloinen tästä tuli ja käyttökelpoinen vaikka aika monta kauneusvirhettä löytyykin. Jospa vaikka seuraava takki syntyisi vähän vähemmillä töppäyksillä.
Edelleen samalle rakkaalle singoalla vähemmän mukavaan juhlaan. Kankaana on Noshin kaunis mustavalkoinen trikoo, josta tein jokin aika sitten itselleni kietaisutunikan. Singoallan kaava on jostain vanhasta SK-lehdestä, mutta sitä on muokattu jo niin moneen kertaan ettei siitä paljon alkuperäistä ole jäljellä. Malli on lahjottu kuvaan tikkarilla ;)
Yksi lapsen ruskamekko oli pakko yksi päivä surauttaa :) Mekko on kokoa 98/104 ja ehkä jo ensi talvena sopiva… Tai sitten sitä seuraavana :D Kangas on Verson puodin ihanaa sokerihiiri-joustocollegea. Siitä ei siis ole sovituskuvaa vielä vähään aikaan ja ihan varmasti unohdan koko mekon, joten tulkoon mukaan tähän sekametelisoppaan.
Lopuksi vielä vähän vauvapöpöjä :) Tämä yöhaalari meinasi jäädä valmistumatta. Tähän kuuluisi oikeasti jalkaterätkin, mutta päätin kuitenkin laittaa ihan vaan resorit. Kaavan alkuperästä ei enää ole aavistustakaan. Kangas on aivan übersuloinen Annika Nykäsen piirtämä Karhut. Kangasta myytiin Nanulla, mutta sitä ei enää saa mistään. Samasta kankaasta on isosiskolle tehtynä paita, mutta siitä joku toinen kerta :)
Jaksoiko joku lukea tai paremminkin katsoa loppuun asti? :D
Aivan sulostuttavan ihania vaatteita
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaHyvin jaksoi :) Tosi ihania kaikki jälleen!
VastaaPoistaLataillessa katsoin kuvien määrää ja ajattelin et kukaan ei niitä jaksa plarata :D Kiitos Hannariina!
PoistaIhania kaikki! Tuo neule on herkku ja niin kaunis! Takki on tosi kiva ja sopii neidolle hurjan hyvin. Tuo singoalla on kaunis ja vaikkakin valmistunut kurjiin juhliin, toivottavasti on käyttöä muutenkin kun on niin kaunis. Tuo unihaalari on ihana! Kangas on todella mainio. Harmi, ettei saa enää, olis sopinut meidän minimiehelle hyvin. 😊
VastaaPoistaKiitos NorppaStiina <3 Nuo nanun karhut on kyllä aivan ihana kangas! Onneksi sain molemmille riittämään siitä yöpaidat. Harmi vaan että tämä pienempi jää pieneksi niin nopeasti...
PoistaOi, miten ihania!!!
VastaaPoistaKiitos Jadezza :)
PoistaIhana neuletakki, tosi kivannäköinen malli. Ompelukset näyttää hyviltä ja vauva ylisöpöltä :)
VastaaPoistaKiitos mARa :) Tuo neuletakin malli on kyllä suloinen ja lanka tuntui aivan ihanalta neuloessa!
PoistaKyllä jaksoin:) olet kyllä ahkerasti puuhaillut, ihanuus vaatteita:)
VastaaPoistaKiitos :) Ihanaa kun tuo pieni murulainen aina välillä nukkuu hyvin ja antaa äitille ompeluaikaa :)
PoistaTodellakin jaksoi lukea loppuun saakka ja ihastella kaikki kuvat! Todella kauniita kaikki ja onnistuneita :) Tuo neuletakki on mielettömän kaunis ja hyvin on ulkotakkikin onnistunut. Ihanat vauvapöpöt lopussa <3
VastaaPoistaKiitos Jaana <3 Siihen, että takista ei ole lähikuvia löytyy ihan aiheellinen syy ;) Tikkaukset on vähän vinksin vonksin.
Poista